Nitan kanssa sitten innostuimme osallistumaan rally-tokokisoihin Jyväskylässä 6.4 ja 7.4. Lauantaina 6.4 saimme radalta yllätykseksemme täydet sata pistettä. Täydet sata pistettä sai myös kouluttajamme Tuire oman koiransa kanssa ja he olivat meitä nopeampia. Niinpä sijoituimme toiseksi viidentoista koirakon joukosta. Sunnuntaina 7.4 Tuire olikin sitten jo siirtynyt avoimeen luokkaan ja voitimme Nitan kanssa oman luokkamme vain 98:lla pisteellä ; ) . Koirakoita oli sunnuntain kokeessa kymmenen. Sunnuntain koe on videoitu ja tässä linkki siihen http://www.youtube.com/watch?v=nyWoQsl-r6k
Kun nyt aiheeseen päästiin, niin tulin sitten ilmoittaneeksi Nitan myös Kuopioon rallytokokisaan 20.4. Vasta ilmottautumisen jälkeen tajusin, että kokeessa olisi sama tuomari kuin aiemmissa kokeissa, joten emme saisi RTK1 koulutustunnusta, jos vaikka sattuisimme hyväksytyn tuloksen saamaan. Tästä suivaantuneena jälki ilmoitin Saran ja Vekin samaan kokeeseen. Olihan meillä siinä viikko aikaa treenata... Veki ja Sara olivat juuri aloittaneet puoliksi rally-tokokurssin, jota ehdin kerran Saran kanssa käymään ennen kisoja. Saraa hieman jännitti maassa olevat kyltit ja liikkeethän pitäisi tehdä suhteellisen lähellä niitä... Veki taas ei tähän päivään mennessä ole oikein syttynyt lajiin... Veki on vähän sitä mieltä että voisitko antaa yhen selvän käskyn ja lopun ajan olla hiljaa... Kuitenkaan seuraa käskyä jonka koirani suunnilleen osaa en halua rally-tokossa juurikaan käyttää, vaikka se välillä lipsahtaakin. Mutta näillä eväillä mentiin kisaan.
Kuopiossa sitten kilpailin Vekillä numerolla 2. Jännitti ihan sikana kun Vekistä ei koskaan tiedä ja tosiaan Vekiä ei kauheesti kiinnosta tuo rally-toko. No alun nuuhkuttelun jälkeen luovimme joten kuten radan läpi. Veki tarttee sellaset kohtuu kovaääniset käskyt hetkittäin ja koska rally-toko on ILOISTA suorittamista, ratkaisin hetkelliset karjumiset sillä, että käskytin koko ajan suhteellisen reippaasti. Oli muuten saletisti päivän kova äänisin rata. Siinä halli raikas kun tehtiin Vekin kaa hommia : ). Ihme ja kumma se rata ilmeisesti meni jokseenkin ilman suurempia kommelluksia läpi. Pisteitä 98/100 ja rata nähtävillä tässä http://www.youtube.com/watch?v=OgLm8zvTs4Q
Nitan kanssa suoritin numerolla 12. Siis tähän rataan en jaksanut keskittyä pätkääkään ja myönnän jopa unohtaneeni radan... Onneksi mulla oli Nita käsissä ja suurempaa vahinkoa ei päässyt tapahtumaan. Mutta tässä nähdään se että pieni jännitys (tai mun tapauksessa vaikka vähän suurempikin) on vaan hyödyksi. Luotin koiraan niin paljon että aattelin radan olevan vaan ihan läpihuuto juttu. Mutta se kyllä näkyykin radalla. Mutta näitä menee. Pisteitä kuitenkin 96/100. Kauniinpaakin suorittamista on meiltä nähty. Ihan välttämättä ei tarttis koiran päälle astua jne. http://www.youtube.com/watch?v=-1iZ6aT0Aqc
Viimeisenä vuorossa Sara. Odotimme vuoroamme hysteerisenä hallin nurkassa. Rehellisyyden nimissä harvoin olen jännittänyt mitään niin paljon kuin Saran kanssa radan suorittamista tuolloin. Sarakin oli vähän huolestuneen olonen. Onneksi kuitenkin Sara on siitä hyvä, että vaikka itse olisin kuinka paniikissa tahansa, niin Sara suorittaa tehtävänsä niin hyvin kuin osaa, jos vain käskytys on riittävän hyvää. Ja sinä päivänä se sitä ilmeisesti oli, vaikka oma ääneni kohosikin hetkittäin falsettiin ja viimeiselle tehtäväkyltille mennessä ajattelin vain että ei voi olla totta, me ehkä suoriuduttiin radasta ja onko tää tosiaan viimeinen kyltti. Teputtelin siinä hetken lähes paikallani ja Sara handlasi tänkin tilanteen... Lopputuloksena täydet 100/100. Tässä paniikki räpellys http://www.youtube.com/watch?v=ZD_gAhaA7M4
Tää laji jotenkin vaan sopii mulle ja nartuille. Pikkasen voi juonitella ja selittää ja neuvoo saa koiralle niin paljon kuin kerkiää. Tai ainakin tää alokasluokka on ollu kiva... Ehkä me joskus taas innostutaan ja startataan jossain.
Jos jotain mainittavaa, niin Piikakin on ohjastajansa Tiinan kanssa saanut pari nollaa AGI ykkösissä. Nyt ollaan juoksutauolla, mutta syssymällä sitten taas uusia kuvioita harrastusten parissa...
Näyttelyissäkin on ravattu naisporukalla ja kaikkee mahollista arvosanaa haalittu. Mutta jos jotain tarkemmin kertois niin yks viikonloppu meni hienosti. Piikalle saatiin puuttuva serti (yli 2-v sillä ei vielä ollu sertiä tullu) ja samassa näyttelyssä se oli myös ROP.
Seuraavana päivänä sitten mietiskelin että on se vaan tyhmää kun en saa sitä Saraa kehässä esittämään sellasta liikettä kuin mihin tieden sen pystyvän. Liian pliisusta liikkumisestahan Saraa aina sakotetaan... Sit mä tulin siihen tulokseen, että mä oon vaan huono ohjastaja. Rally-tokossa mun ongelma on että Sara ei meinaa pysyä käsissä, niin näyttelykehässä se raahustaa kuin teurashevonen. Jos kerrankin panostas iten siihen kehässä koiran liikuttamiseen. No sertihän sieltä sitten Saralle pärähti. Vaikka ei ees tukkaa ollu laitettu. Paras narttu kehässä oltiin kolmansia, mutta kun ne kaks eellä olevaa oli vaikka kuinka monen maan valioita, niin eihän niille sertit enää kelpaa.
Kaikesta tästä innostuneena päädyttiin ottamaan pari vuotta puheena olleet Tuulikki kuvat (Tuulikki pidä huivistasi kii, nyt mennään). Piika kun saapui saksasta työnimellä Tuulikki, ennenkuin sai nykyisen kutsumanimensä.
Ja sitten vielä loppukevennykseksi vuohitallin koirien harrasteet...
