torstai 26. huhtikuuta 2012

Enna kävi sosiaalistamassa pentuja

Miikku kävi testailemassa uutta kameraansa ja samalla Enna sosiaalisti pentuja lapsiin. Sekä Ennalla, että pennuilla oli hauskaa. Lapsesta pikkukoirat olivat erityisen hauskoja ja pennuistakin pieni ihminen oli kiinnostava.

Tässä linkki Miikun arkistoihin Miikun ottamia kuvia

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Pentujen tulevaisuuden suunnitelmia

Pentuja ja niiden käyttäytymistä olen tiiviisti seuraillut. Pikkuhiljaa tässä on alkanut muotoutua käsitys siitä, että mikä pentu lähtisi kellekkin kyselijälle.

Tälläiseen johtopäätökseen olemme pennunottajien kanssa tulleet.

Viisas matkaa Leppävirralle.

Jörö jää Lievestuoreelle... Vaikkakin ei kyllä meille. Tai toisaalta nimellisesti jää minulle, mutta se koti ei oo täällä.

Lystikäs on vielä kotia vailla. Lystikäs on kiltti ja helpohko pentu, mutta siinä saisi olla hivenen enemmän potkua. Varmasti kiva harrastuskoira, mutta ei tämän pentueen tehokkaimpia.

Unelias liftailee Ouluun  ; )

Ujo menee samaan suuntaan Hailuotoon.

Nuhanenä lähtee lähi cityyn Jyväskylään kaupungin kuningattareksi.

Vilkas menee Tampereen lähiseudulle.

Ja sitten vielä painot perjantailta.

Viisas        3.0 kg
Jörö           3.1 kg
Lystikäs     2.9 kg
Unelias      3.2 kg
Ujo             3.0 kg
Nuhanenä  3.0 kg
Vilkas         3.4 kg

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Pennut 5 viikkoa

Pennut kasvavat ja ovat nyt 5-viikkoisia. Tiina kävi pentuja kuvaamassa ja kaikki kuvat ovat katsottavissa täällä.

Pentujen viisiviikkoispotrettikuvat:


Viisas




Jörö





Lystikäs




Unelias




Ujo




Nuhanenä




Vilkas




Pennut myös ulkoilevat nykyisin ruokailun yhteydessä.


Jörö, Ujo, Vilkas



Vilkas ja Ujo



Pennut syömässä 



Unelias



Nuhanenä



Jörö



Viisas, Lystikäs, Jörö, Ujo, Vilkas



Lystikäs, Ujo, Viisas



Viisas ja Lystikäs



Viisas, Lystikäs, Nuhanenä



Ujo 














keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Leikkiä, unta ja ulkoilua

Pentujen neliviikkois painot:

Viisas                                     2.16kg
Jörö                                        2.32kg
Lystikäs                                 2.16kg
Unelias                                   2.38kg
Ujo                                         2.18kg
Nuhanenä                              2.20kg
Vilkas                                     2.49kg

Kuvia:

Vilkas ja Nuhanenä

Hali hieman kovemmin ottein.

Lystikäs ja Vilkas

Ujo (taka-alalla) ja Unelias

Nuhanenä ja Ujo

Orjan likainen sukka on Jörön mielestä pop!

Lisää kuvateksti

Lystikäs sisustaa

Nuhanenä tekee puuhommia

Nuhanenä

Vilkas,Jörö ja Nuhanenä

Huhujen mukaan hoitotäti Nita yritti omia Viisaan itselleen.

Unelias

Lystikäs

Nuhanenä

Ujo ja Nuhanenä

Nuhanenä ja Jörö

Jörö ja Nuhanenä

Sara ajatteli päästä tyhjentämään maitobaarinsa sisältöä.

Viisas

Lystikäs jaViisas

Lystikäs

Nuhanenä ja Ujo

Vilkas ja Nuhanenä

Nuhanenä,Ujo ja Jörö

Unelias

Vilkas

Vilkas


                            
Jörö otti päikkärit orjan reisien lämmössä.