sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Saran ja Pennun lapsien pentutapaaminen

Pitkänä perjantaina kun monetkin sattuivat olemaan reissunpäällä ja sopivasti ohikulku matkalla pidimme pentutapaamisen Saviolla. Vaikka tätä nyt hyvissä ajoin aloin valmistelemaan, niin joidenkin asioiden kanssa tuli kiire, kuten Savion lavan kahvion vuokraamisen hoitamisen kanssa, mutta onneksi eräs setä hyvinkin lyhyellä varotusajalla tuli avaamaan ovet jne. Meidän pihassa kun tuota lunta on ihan riittämiin, niin eipä oikein olisi vieraitten autot siihen mahtunut.

Paikalle pääsivät Jade (Tyttö Tähtien Tiellä), Piki (Satukirjan Prinsessa), Routa (Kahvilan Tuhma Tyttö) ja Muusa (Hankotien Liftari). Paikalla olleet nyt jo vuoden ikäiset pentuset valokuvattiin jäällä. Kiitokset Sannille homman hoitamisesta. Tämän jälkeen kahviteltiin ja jutusteltiin. Lopuksi päästimme koko lauman kera Saran ja Nitan kirmaamaan jäälle. Hienosti kaikki tulivat keskenään toimeen, vaikka hihnoissa pientä pärräämistä joillakin tytöillä oli ollut keskenään.

Tässäpä kuvia naikkosista   http://sannimu.kuvat.fi/kuvat/Koirakuvat/Muita+koiria/Vuohitallin+bordercollieita,+Saviolla+29.3.13/

Muista kuulumisista sen verran, että Nitan kanssa suoritettiin rallytoko-kurssi ja läpäistiin loppukoekkin. Tiedä vaikka joku päivä kävisimme ko lajin kokeessakin. Saran kanssa olemme tokon avoimen luokan kurssilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti